MInä olen alle kolmikymppinen tällä hetkellä vanhempainvapaalla oleva rouvashenkilö. Miksiköhän tuossa rouvashenkilössä on niin vanhahtava kaiku? Oli miten oli, tällä hetkellä vietän aikaa kotona lapseni kanssa ja välillä käy aika pitkäksi ja istuudun internetin ihmeelliseen maailmaan ja sieltä löytyy vaikka mitä. Ajattelin tämän bloginkin kirjoittaa omaksi ilokseni ja muistiinpanoikseni, sillä tapanani on selvitellä kaikenlaista itseäni kiinnostavaa. Jos joku joskus mietiskelee samanlaisia asioita, toivon että hän löytää tänne, ja että minusta olisi jotain hyötyä.
Ennen lapsen saamista olin jo rauhoittanut muutaman vuoden, koska ymmärsin jo silloin, että entinen elämä ei ole enää mahdollista sen jälkeen. Tiedän, että monet ovat sitä mieltä, että kyllä se vauva kulkee mukana alusta lähtien, mutta halusin rauhoittaa elämän ja tutustua pieneen ihmisenalkuun rauhassa. Lapseni on tyttö ja perustyytyväinen mutta omapäinen. Ihan kuin mina vauvana, sanoo äitini usein.
Olen ollut aina kovapäinen ja olen halunnut itse ymmärtää asioita. Valmiit vastaukset eivät minua kaikessa ole tyydyttäneet, on ollut miellyttävämpää selvitellä itse tekemällä ja kokeilemalla. Teininä olin ensin koulukiusattu, mutta en antanut sen lannistaa itseäni. Käänsin asian vahvuudeksi ja aloin pitämään samaa peliä kiusaajilleni. Tosin silloin kun olin teini, koulukiusaaminen oli toisenlaista kuin nykyään. Nimittelyitä ja huuteluita, nolaamisia ja sen sellaisia. Todennäköistä on, että pääsin helpolla ja että monet muut ovat kärsineet pahemmin. Käänsin asian siis vahvuudekseni, koska asialle ei muuta voinut. Jossain vaiheessa aloin polttamaan tupakkaa ja olin oikea pikku pahis.
Yläasteen jälkeen menin kauppikseen, koska lukio ei kiinnostanut, enkä tiennyt, mitä muutakaan voisin tehdä. Kauppis oli mielenkiintoinen ja selvitin sen hyvin. En koskaan sopinut luokkatovereideni kanssa samaan muottiin, siksi heistä ei tullut minulle läheisiä. Seurustelin samalla, mutta muutama vuosi valmistumisen jälkeen lopetin suhteemme, koska koin että minulla ei ollut hyvä olla siinä. Miehen mukana jäi silloinen kaveriporukkakin, mutta ymmärsin että elämä antaa ja ottaa.
Muutin extempore Lahdesta päin toisen miehen luokse Tampereen suuntaan puoli vuotta edellisen eron jälkeen. Yli 200 km päähän sekä vanhemmistani että vähäisistä ystävistäni, koska halusin kokeilla siipiäni muualla. Pelkona oli, että jos jäisin kotipaikkakunnalleni, en koskaan pääsisi sieltä pois. Suhde mieheen ei kestänyt, koska tällä oli koko ajan muita naisia, mutta pääsin kuitenkin omilleni. Hankin vuokra-asunnon samalta paikkakunnalta ja pääsin työllistämistuella paikalliseen kauppaan töihin vuodeksi. Siihen vuoteen mahtui paljon alkoholia ja ystäviä, ex mies pyrki sotkemaan kuvioita ja elämä oli sekavaa. Pääsin töihin paikalliseen baariin ja olin siellä puoli vuotta töissä. Se oli mukavaa aikaa ja viihdyin hyvin humalaisten kanssa haastellen. ”Iskin” baarista itselleni naispuolisen ystävän, jonka kanssa olin useita vuosia kuin paita ja perse. Hänen kanssaan muutimme Turun suunnille, koska hänellä oli miesystävä siellä päin. Lähdin mukaan, koska mikään ei pidätellyt minua. Mies iski kiilan väliimme ja ystävyytemme hiipui. Kouluttauduin laitoshuoltajan ammattitutkintoon työvoimatoimiston kautta, koska en saanut töitä mistään. Tämän ansiosta sain töitä ja jatkoin kouluttautumista lähihoitajaksi ja sain vakituisen työn. Ystäväni muutti takaisin Tampereelle päin ja minä jäin tänne. Matkani varrella tapasin uuden miehen, jonka kanssa seurustelin reilun 6 vuotta, ostimme omakotitalon, menimme naimisiin ja saimme lapsen. Tässä ollaan. Paljon muistoja, jotka tuovat hymyn huulilleni. Matkaan mahtuu lievää alkoholismia, keskivaikeaa masennusta ja onnellisuusnappeja, ystäviä, itkua, naurua ja paljon muuta, mutta pointti on se, että minä selvisin. Olen aikuinen.
